Kuvia ja tarinoita
Kuvia menneistä tapahtumista löytyy parhaiten yhdistyksen omalta FB-sivulta
Jos haluat juttuja julkaistavaksi tällä nettisivulla, niin lähetä aineisto meille (sähköpostiin: hannele.polla@kolumbus.fi). Jutut voivat olla mutkattomia ja lyhyitä muistiinpanoja tai kokonaisia, kirjoitettuja juttuja - kaikki käyvät. Jutussa voisi olla lyhyt kuvaus reitistä, käytetty aika ja erityiset kohteet höystettyinä parilla valokuvalla. Kokemukset antavat ideoita ja toimivat valmiina retkisuunnitteluna muille!
Linturetki Ridasjärvelle 29.4.2023 (Mia Neuvonen)
Retki Hyvinkään Ridasjärven lintutornille tehtiin viileänä lauantaiaamuna 29.4.-23. Osallistujia oli yhteensä 20 kolmesta Suomen Retkeilyliiton yhdistyksestä.
Aamu lintujen havainnointiin tuntui hiljaiselta. Ainoastaan kalalokkeja lenteli järven yllä, mutta aamun edetessä näkyi nokikanoja ja laulujoutsenia. Härkälintu ui sen verran kaukana, että kiikarit ja kaukoputki olivat tarpeen. Kaulushaikaran ääni, joka muistuttaa pulloon puhaltamista, kuului jostain ruovikosta, mutta lintua emme nähneet. Kaukana järven vastakkaisella puolella sukeltelivat telkät ja koskelot.
Päivän edetessä ja auringon näyttäytyessä, nousi metsän takaa isoja hanhiauroja, joista ehdimme nähdä tundra - ja valkopostihanhia. Aurat eivät kuitenkaan laskeutuneet järven reunojen ruovikkoihin, vaan lensivät yli jonnekin isommille pelloille. Koko retkemme saldo lintuhavaintojen osalta oli kaksikymmentäviisi: Peippo, varis, naurulokki, nokikana, härkälintu, naakka, talitiainen, laulujoutsen, telkkä, sinisorsa, kurki, tukkasotka, kaulushaikara, kalalokki, pääskynen, koskelo, käpytikka, punarinta, tikli, rantasipi, tundrahanhi, valkoposkihanhi, haarapääsky,räkättirastas, punavarpunen ja mustarastas.
Ajatuksia hiihtoviikolta (Fanni Jussinkorpi)
Hiihtäminen kirkastaa mielen. Lue lisää tästä!
Hiihtäjän niksi estää lumen tarttumisen mononpohjaan (Fanni Jussinkorpi)
Lumi jämähtää lämpimään mononpohjaan eikä mono tahdo mennä siteeseen. Lue ratkaisu tästä!
Kolme valtakuntaa (Tommi Sirviö)
Vuoden 2020 ruskavaellus suuntautui Kilpisjärven maisemiin. Artikkeli on julkaistu Tommi Sirviön Vaellusjutut-sivustolla:
Kammien kutsu (Markku Hynynen)
Melontaretki Kelventeelle 16.-17.6.2018
Pyöräretkellä 27.5.2018
Yrttikurssi 19.5.2018
Pyöräparkki Puistobluesin pääkonsertin kävijöille 1.7.2017
Rakastu kesäyöhön Tammirannassa 17.-18.6.2017
Kanoottiretki 10.-11.6.2017
Terveiset melontaretkeltä!
Kylläpä sää suosi melontaretkeämme Karkkilasta Vanjokea pitkin Hiidenvedelle. Viiden kanootin seurue oli ihan mukava näky.
Lauantaina meloimme kuusi tuntia. Alkutaival oli melko kivikkoista ja ryteikköistä. Pari kaatumistakin sattui.
Illalla viritimme teltat Vanjärven rantaan. Yön
kuuntelimme kosteikon ja vesistön lintukonserttia; satakieli,
kerttuset ja muut pensaslinnut + kaulushaikara, käki, ym ym. Unta tuli
kuitenkin riittävästi ja sunnuntain melontaosuus olikin vain nelisen
tuntia ilman ryteikköjä ja kaatumisia.
Jälkeenpäin huomasin, että kuvia tuli otettua harmillisen vähän.
Mutta tuolla ne maisemat säilyvät pääkopassa.
Sinikka
(kuvat: Erkki Sivula)
Pönttötalkoot Tammirannassa 8.4.2017
Ruskavaellus Lemmenjoelle 10.-18.9.2016
Puistobluesin pyöräparkki 2.7.2016
Nuorten retkeilykurssin viikonloppuretki Usmiin 18.-19.6.2016
Melontaretki Tainionvirralle 11.-12.6.2016
Pyöräretki Nukarinkoskelle 22.5.2016
Retkeilykurssi nuorille
Kaamosherkuttelut Mäntsälässä 14.-15.11.2015
Ruskavaellus 4.-12.9.2015
Luontoretki Lemmenlaaksoon 14.5.2015
Pyöräretki Hirvihaaran kartanoon 31.5.2015
Tammirannan keskiviikkotalkoot 6.5.2015
Tammirannan puuhapäivä 29.3.2015
Kulttuurihiihto 14.2.2015
Muotkatuntureilla 6.-12.9.2014
Kuvia menneistä tapahtumista
Pyöräretki 18.5.2014 Perinteiseksi pyöräretkeksi oli tänä vuonna valittu Rusutjärven ympäriajo. Sää helli meitä, sillä hellelukemat paukkuivat viileän kevään jälkeen. Suuntasimme Kari Rannan ja hänen vaimonsa kesähuvilalle, missä meitä odotti yltäkylläinen tarjoilu. Kiitokset vieraanvaraisuudesta! Matka taittui leppoisasti maisemia ihaillessa ja ihmetellessä, kuinka tienoot muuttuu.
Tulomatkalla poikkesimme vielä Lottamuseolla virkistäytymässä kahvin ja jäätelön seurassa.Matkaa kertyi 35 km ja aikaa kului neljän tunnin hujakoilla. Emme pitäneet kiirettä, kun kerrankin oli kesä eikä kärpäsiä tai muitakaan ötököitä ollut kiusana. Onnistunut retki päättyi rantapuistoon, missä alkoi juuri Venny-pyöräily. Emme haikailleet mukaan, sillä meillä retkien tarkoitus on nauttia luonnosta ja ihailla maaseudun rauhaa kiirettä pitämättä.